Verkostointimarkkinointi

Mitäs on verkostointimarkkinointi? Se on usein aihe mistä ihmiset saa herkästi negatiivisen mielikuvan. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä laittomien pyramidihuijausten kanssa, joihin tämä negatiivisuus usein aidosti oikeasti liittyy. Ehkä nyt niin sanotusti sohaisen kepillä muurahaispesää kun aiheesta täällä kirjoitan, mutta aiheesta olen itse lukenut paljonkin ja haluan sitä edes hieman avata.

Jokainen yrityshän on tarkalleen ottaen pyramidin tai kolmion muotoinen, kun rakennetta lähtee tarkemmin katselemaan. Esimerkiksi koulut, kauppaketjut, yksityisyritykset – niissä kaikissa näkyy sama rakenne. Otetaan esimerkkinä vaikka ruokakaupat.

Kolmion isoimmassa eli alimmaisessa osassa on eniten ihmisiä eli siellä on niin kutsutut perustyöntekijät kuten kassatyöntekijät, hyllyttäjät jne. Seuraavassa kolmion osassa (pienemmässä sellaisessa) on esimiehet, vuoropäälliköt ynnä muut. Ja kolmion huipulla pienimmässä osiossa on johtokuntaan kuuluvat ihmiset, jotka tekevät kauppaa koskevia päätöksiä. Ruokakaupoissa kustannuksia syntyy työntekijöiden palkkojen lisäksi muun muassa tuotteiden kuljetuksista, tilojen kustannuksista, hankinnoista ja niin edelleen. Verkostomarkkinoinnissa monet näistä vaiheista jää pois, ja usein tuotteissa pystyy panostamaan laatuun paremmin kuin useassa markettituotteissa. Tästä hyvänä esimerkkinä kosmetiikka, itselläni on aina ollut herkkä iho enkä ole pystynyt kauppojen tuoksullisia ihovoiteita tai saippuoita käyttämään. Kun taas esimerkiksi Avon Cosmetics merkkisiä tuoksullisia tuotteita olen kyennyt käyttämään saamatta niistä reaktioita. Sama ilmiö on myös elintarviketeollisuutta koskevia tuotteita kuten esimerkiksi ravintolisiä, vitamiineja ja muita hyvinvointiin liittyvät tuotteita.

Verkostomarkkinointiyrityksissä hyvin ja ahkerasti työnsä tekevät pystyvät etenemään urallaan huomattavasti helpommin kuin esimerkkinä mainituissa ruokakaupoissa.

Verkostomarkkinoinnin avulla tavoitetaan huomattavasti helpommin useampien maiden kuluttajia.

Tällä videolla on mielestäni kerrottu todella hyvin verkostomarkkinoinnista:

Miksi valitsimme verkostomarkkinoinnin – YouTube